“Mukava ku ollaan tiiviisti siellä” : etnografia nukkumisen käytännöistä kadettien ampumaleirillä

Ihminen nukkuu kolmanneksen elämästään. Viime vuosina nukkuminen on tullut uudella tavalla taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun piiriin. Silti nukkuva ruumis on pitkään ohitettu johtamis- ja organisaatiotutkimuksessa. Tämä tutkimus paikkaa tätä aukkoa nostamalla nukkuvan ruumiin tarkastelun keskiöön, osallistuen ruumiillisesti suuntautuneen johtamis- ja organisaatiotutkimuksen keskusteluun. Tutkimuksemme tavoitteena on tuottaa ymmärrystä nukkumisen käytännöistä erityislaatuisessa toimintaympäristössä, kadettien ampumaleirillä. Teoreettinen viitekehyksemme perustuu käytäntöteoreettiseen luentaan ruumiillisuudesta, jota täydentää sosiokulttuurinen nukkumisen tutkimuskirjallisuus. Vuosangan ampumaleirillä vuonna 2013 tehdyn etnografisen kenttätyömme pääasialliset aineistonkeruumenetelmät olivat osallistuva havainnointi ja haastattelut. Ampumaleirillä on tunnistettavissa kontekstispesifejä nukkumisen käytäntöjä; yhdessä nukkuminen, nukkumisen kurinalaistaminen ja armeijassa opittu taito nukkua missä ja milloin vain. Aineistostamme nousevat laajemmat yhteiskunnallisen ajattelun logiikat, eli käsitykset “hyvästä unesta”, nukkumisesta “yksityisenä ja pyhänä”, nukkumisen materialisoituneesta luonteesta ja ihannoidusta “tekemisen kulttuurista”, näyttäytyvät vahvoina ampumaleirillä. Esimerkiksi ymmärrys nukkumisen privatisoituneesta luonteesta ei päästä toimijoita otteestaan, huolimatta armeijassa läpi aikojen kulkeneesta yhdessä nukkumisen perinteestä. Tutkimuksemme tuo esiin, miten kaksi vallitsevassa ajattelussa erilliseksi miellettyä ruumista, valvova ja nukkuva, ovat monin tavoin yhteen linkittyviä ja toisistaan riippuvaisia. Näkemys töissä hereillä ja valppaana olevasta ja vapaa-ajallaan nukkuvasta ruumiista hämärtyy organisaatiokonteksteissa, joissa työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Tämä vahvistaa ymmärrystämme siitä, että valvovaa ja nukkuvaa ruumista ei kannata tutkimuksellisesti erottaa toisistaan. Nukkuva ruumis ei myöskään ole koskaan irrallinen niistä sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti määrittyneistä ajattelun logiikoista, jotka yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme vallitsevat. Tutkimuksemme kontribuoi niin organisaatiotutkimuksen ruumiillisuus-keskusteluun kuin käytäntöteoreettiseen keskusteluun tuomalla nukkuvan ruumiin tarkastelun keskiöön